Since the corona lockdown in Finland, a moment is dedicated on each Friday afternoon to play Sandstorm by Darude, in order to show some collective solidarity and to keep the spirit up. And why ever not, good to have some fun! I also participated this activity, that is, followed the live casting, turned up the volume on my speaker and opened the door to my balcony to make some, although meagre, noise. And after the very few minutes of Sandstorm, I was ready to proceed, not walking, not even through some awkward dance moves, but crocheting on the 1990s musical memory lane.

And there, and again, the continuous flood of news on the corona virus and covid-19 collided with some nostalgic beats and catch lines from the yesteryear. Like the repetitious ‘inhale, inhale / exhale, exhale’ of that certain one song. Something we all need to do (breathe), but are now cautious about because of the tiny things you certainly don’t want to inhale. Indeed, under the circumstances, a number of songs suddenly seems to obviously be about the corona pandemic and thematic playlists are created. On my playlist there are old goodies like Red Alert by Basement Jaxx and Extreme Ways by Moby. Now I of course added Breathe by The Prodigy on my list.

Come play my game
Inhale, inhale, you’re the victim
Come play my game
Exhale, exhale, exhale

Breathe, The Prodigy, 1996

A central breathing-related topic of corona reporting is the mask. Advice is spread on when and how to use them. A number of instructions is available about how to make masks. Then there is debate, whether the DIY masks are of any actual use or whether they confuse and lead to misunderstand the risks of infection. There have been news about millions of masks that were burnt earlier in Sweden, because no one thought there would be any use to them ever again. Der Tagesspiegel reported about doubts on ‘modern piracy’, as a load of masks was re-channeled elsewhere (to the USA) instead of the original goal, Berlin.

I started to think, how facts, figures, rumours, DIY-campaigns, panic and politics now spin around this specific object. The need for proper masks is obvious. In addition to this, this object also seems to work as a signifier of worry or consciousness, especially so in circumstances, like provincial and rural Finland, where the conditions are good for breathing your own air and keeping distance, which is also encoded to our (stereo)typical behaviour. In the Finnish case, in addition, the mask could almost be the symbol of preparedness. Truly, masks seem to communicate a lot these days.

So there I was, happily obeying the instruction to stay at home on a Friday night, rummaging through old tunes and the materials of my very own stockpile of sorts. I listened to The Prodigy (good old nineties, when a silly hair-do, heavy make-up and mix-it-all outfit could make someone think they’d be a ‘firestarter’) and decided to crochet a mask.

‘I’m a firestarter, twisted firestarter
You’re a firestarter, twisted firestarter’

Firestarter, The Prodigy, 1996

A mask is so obviously a piece you would wish to make yourself. At the same time it is a piece that so obviously requires specific materials and circumstances for production. It increasingly seems to become one of the symbolic objects of this time, also as an object of debate and dispute.

The actual firestarter is the tiny little thing that we don’t want to inhale. But the capacities to fight those firestarters, viruses, sometimes seem to be at the level of masking your face with something porous and out of place like a piece of lace. Another level of symbolism is that of keeping our mouths covered and to do as we’re told. But only for some weeks now. Then we unmask. Right?

Souveniers from the Year of Corona, 2020. Cotton yarns, crocheting.
All rights: Eliza Kraatari
Souveniers from the Year of Corona, 2020. Cotton yarns, crocheting.
All rights: Eliza Kraatari

Kuvitellaanpa, että marraskuun pimenevien iltojen piristykseksi ja lähestyvän adventinajan huomioiden kaipaat inspiraatiota joulukorttien ja koristeiden tekemiseen. Kuvitellaanpa myös, ettet tyydy Internetin kuvapalveluihin, vaan suuntaat lähikirjastoosi. Siellä päädyt mitä todennäköisimmin aineistoihin, jotka on luokiteltu kohtaan 65 KÄSITYÖ. KOTITEOLLISUUS.

Tämä kohta yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmässä on ensisijainen, kun itse haen tietoa vaikkapa erilaisista kirjontatekniikoista. Luokka pitää sisällään ylipäätään monipuolista ja käytännönläheistä käsityön tietokirjallisuutta. Hykertelen kuitenkin mielessäni, kun ajattelen heitä, jotka 65-hyllyillä asioidessaan ihmettelevät, että mikä ihmeen ‘kotiteollisuus’ ja jotka kenties uumoilevat joensuulaisyhtyettä muistellen, eikö sen paikka olisi musiikkiosastolla.

Luokan 65 nimekkeestä on sukeutunut kulttuurihistoriallinen kuriositeetti, joka tulee huokuneeksi mennyttä aikaa: 2010-luvun nykykulttuurista kotiteollisuus-termi on häipynyt jokseenkin kaikkialta muualta paitsi kirjaston luokitusjärjestelmästä.

Olen pohtinut usein ja paljon sitä, miten kotiteollisuuden historiasta kirjoittaisin. Kotiteollisuuden käsite on latautunut niin monisyisillä merkityksillä ja syvälle arkistoihin hapantuneilla aineistoilla, että on usein tuntunut vaikealta kertoa siitä mitään lyhyesti. Kirjaston aineistoluokituksenakin se on kuin pystyyn kuivunut kelohonka: harmaantunut ja kierteinen – ja yhtä sitkaan kestäväkin.

Mutta kun nyt harmauteen päästiin, niin jatketaan suuntaa kohti vanhoja aineistoja ja harmaasävyisiä valokuvia. Nostetaan esiin usein jo kirjastojen varastotiloihin hyllytetyt, vanhat Kotiteollisuus-lehdet ja katsotaan, miltä kotiteollisuus näytti. Kun palataan lehden varhaisnumeroihin 1930-luvun lopulta, nähdään lehden usein vain pelkistetysti kuvitettu kansi ja lehden nimen jatkoksi painettu täsmennys: “kotoisen kätevyyden ja yritteliäisyyden edistäjä”.

On helposti kuviteltavissa, että Kotiteollisuus-lehti olisi ennen kaikkea käsityön malli- ja ohjelehti, mitä se tietysti olikin, mutta lehdestä löytyi runsaasti näkökulmia käsityöhön: puheenvuoroja kotiteollisuudesta ja alan edistämisen tarpeista ja mahdollisuuksista. Lyhyesti sanottuna, kun sen nyt lyhyesti sanon, Kotiteollisuus-lehdessä kirjoitettiin runsaasti käsityöpolitiikkaa – tarkalleen ottaen tietysti kotiteollisuuspolitiikkaa. Näkökulmat ulottuivat elinkeinoelämän näkökulmista, yrittäjyydestä, verotuksesta ja työaikalainsäädännöstä alan koulutukseen. Käsityö ymmärrettiin lehden sivuilla tärkeäksi osaksi suomalaista kulttuuria eikä käsityön kulttuuripoliittistakaan ulottuvuutta epäröity korostaa.

Nykyiset käsityöyrittäjät ja alaa valveutuneesti seuraavat asianharrastajat saattavat aivan oikeutetusti ihmetellä, missä vastaavaa keskustelua nykyisin sitten käydään. Tarkasteltavat aiheet, kuten yrittäjyyden haasteet, käsityötuotteiden verotus ja koulutus kun edelleen nousevat pintaan, kun esimerkiksi käsityömessuilla alan toimijoita jututtaa.

Vielä 2000-luvun design-huumassa ‘käsityö’ ajelehti määrittämättömän nolouden pohjavirtauksissa.

Käsityön suosion nousu on toistunut puheissa 2010-luvun ajan. Suosion nousu näkyy käsityöhön liittyvinä trendeinä, suosittuina käsityötekniikkoina ja niiden toteuttamisen tyyleinä. Voi kuitenkin sanoa, että suosion nousua selittää osaltaan sitä edeltänyt suosion notko. Kotiteollisuuden trendikkyys oli vahvimmillaan 1910–30-luvuilla, mutta se alkoi hiipua viimeistään 1960-luvulla. Sen sijaan suosioon nousi uusi hybridikäsite, käsi- ja taideteollisuus, siinä määrin, että 1990-luvun alussa koko kotiteollisuuden käsitteestä lopulta luovuttiin (paitsi yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmässä). Samaan aikaan käsityön käsite kytkeytyi kenties selvimmin koulun “kässä”-tunteihin, ja vielä 2000-luvun design-huumassa ‘käsityö’ ajelehti määrittämättömän nolouden pohjavirtauksissa.

Kuitenkin sille, että kirjaston luokitusjärjestelmässä sijalla 65 kytkeytyvät yhteen käsityö ja kotiteollisuus, on aivan luontevat historialliset syy-yhteydet – vaikka ne olisivatkin kierteiset ja paikoin syvästi patinoituneiden sepia-sävyjen peitossa. Niitä kierteitä ja sävyjä on tärkeää tuntea ja ymmärtää, jotta voi myös tuntea ja ymmärtää suomalaisen käsityökulttuurin pitkää 1900-lukua.

Yksi keino perehtyä kotiteollisuuden aikakauden käsityökulttuuriin on tutustua Kotiteollisuus-lehdessä välitettyyn kuvaan käsityöläisyydestä, siihen liitetyistä ihanteellisista piirteistä ja kirjavasta joukosta erilaisia toimintoja, jotka katsottiin “kotiteollisuuden harjoittamiseksi”. Tavoitteenani on lähitulevassa tuottaa tälle sivustolle kokoelma lehdessä esitellyistä käsityömestareista. Kokoamassani aineistossa on edustettuina kutomisen ja kehruun lisäksi muiden muassa kanteleiden valmistus ja kauhojen veisto, tietysti pärekoppien tekeminen sekä puukoristeiden vuoleminen mutta myös mehiläisvahan jalostus.

Kotiteollisuuden tutkimuksen kannalta ei aineistoluokan 65 kirjavuuskaan siksi yllätä. Pikemminkin luokittelun täsmennyksenä annettu ohje “tähän myös leijojen rakentaminen” on suorastaan elegantti lisäys.

Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmään voi tutustua osoitteessa ykl.kirjastot.fi

1860-luvun muistoseppeleet -aloite on pienimuotoinen ele Suomen suurten nälkävuosien muistamiseksi. Tein kahdeksan muistoseppelettä, jotka toukokuussa 2018 laskimme yhdessä tutkija Andrew G. Newbyn kanssa eri paikkakuntien nälkävuosien muistomerkeille. Kyseessä oli sekä omasta, henkilökohtaisesta tahdosta kunnioittaa nälkävuosien muistoa sekä samaan aikaan pyrkimyksestä kiinnittää huomiota paikallisten muistomerkkien olemassaoloon ja siihen syvään inhimilliseen kärsimykseen, jota nälkävuodet aiheuttivat lukemattomille ihmisille, perheille ja yhteisöille eri osissa Suomea. Seuraavassa käydään läpi muistoseppeleitten laskemiseksi tehty matka.

Aloitteen taustoja ja perusteita esittelen blogi-julkaisun ensimmäisessä osassa.

Kuvalista seppeleistä löytyy täältä.

1860-luvun muistoseppeleet matka, 21. – 22. toukokuuta 2018

Kun olin saanut seppeleet tehtyä ja pakattua autoon, oli aika lähteä muistomerkeille. Paikkakunnat valitsimme niin, että mukaan tuli esimerkkejä niin eteläisestä, läntisestä, keskisestä kuin itäisestäkin Suomesta. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kohteet olivat aluksi mukana matkasuunnitelmissa, mutta koska aikaa oli vain kaksi päivää, jouduimme tekemään kompromisseja. Kävimme kumpanakin päivänä laskemassa seppeleen neljälle muistomerkille: ensimmäinen kohde oli Lahdessa ja viimeisin Nurmeksessa, Pohjois-Karjalassa. Kuhunkin muistoseppeleeseen kiinnitimme kortin, joka lyhyesti kertoo aloitteestamme.

Lahti

Toukokuun 21. päivän aamupäivässä aloitimme muistoseppeleiden laskun Lahdessa, Radanrakentajien hautausmaalla. Tämän joukkohauta-alueen aitaamiseen on käytetty symbolisesti ratakiskoja. Muistomerkissä kerrotaan lyhyesti joukkohaudan syntymisestä: ”Vuosien 1867–68 suurina nälkävuosina haudattiin tähän paikkaan nälkään ja kulkutauteihin kuolleita Hollolan pitäjän Lahden ja Järvenpään kylistä sekä sekä muualta kotoisin olleita Riihimäen–Pietarin radan rakentajia. Patsaan pystytti Lahden seurakunta 1953.” Aloitteen muistomerkin asettamiseksi teki Lahti-Seura vuonna 1950 kiinnitettyään huomiota joukkohauta-alueen jäämisestä hoitamattomaksi. Alue oli tuolloin Rautatiehallituksen hallinnon alainen. Alueen omistus siirrettiin Lahden seurakunnalle, missä yhteydessä pystytettiin myös muistomerkki.

Radanrakentajien hautausmaan muistomerkki, Lahti.

Radanrakentajien muistoseppeleessä käytin kuivuneita kanervanoksia, männynkuorta ja -käpyjä. Seppeleen ympärille lisäsin nauhamaista männyn nilakerrosta.

Hätätyömaat, joita perustettiin rautatien, teiden, siltojen ja kanavien rakentamiseksi, työllistivät tuhansia nälän ja pulan painamia ihmisiä. Surkeissa oloissa tehty raskas työ riudutti helposti hengiltä. Riihimäen–Pietarin rataa kutsuttiinkin myös ”luuradaksi”, sillä työmailla kuolleita voitiin haudattiin myös ratapenkkaan.

Lahdesta lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Pysähdyimme kuitenkin pian ja kävimme katsomassa Asikkalassa sijaitsevaa ”Vaikeiden aikojen muistomerkkiä”. Muistomerkki on omistettu ”menneiden sukupolvien työlle vaikeina aikoina” ja siinä luetellaan isoviha (1713–21), Vääksyn kanavan rakentaminen (1868–71), nälkävuodet (1867–68), ”itsenäistymisen vaiheet” (1917–18) sekä talvi- ja jatkosodat (1939–45). On kiinnostavaa, että nälkävuodet on listattu kanavan rakentamisen ja sotien oheen. Miksi? Onko nälänhätä tosiaan verrattavissa rakennusprojektiin ja sotiin? Jos se on rinnastettavissa sotaan, mitä vastaan sitten taisteltiin?

Asikkalassa Vääksyn kanavan varrella sijaitsee ”Vaikeiden aikojen muistomerkki”.

Jämsä

Nälkävuosien muistomerkkien pystyttäminen sotiin liittyvien muistomerkkien tai sankarihautojen läheisyyteen ei ole poikkeuksellista. Keski-Suomen Jämsässä muistomerkkejä on pystytetty kootusti Muistojen hautausmaalle. Suurikokoiset muistomerkit on pystytetty sekä sisällissodan että talvi- ja jatkosotien muistoksi. Samoin nälkävuosien muistomerkki on kookas, mustasta graniitista laadittu taiteellinen toteutus. Se paljastettiin vuonna 1987. Muistomerkin kolme karkeapintaista kiveä, ehkäpä korvikeleivän palasia muistuttaen symboloivat teoksen suunnittelijan, Paavo Keskisen mukaan nälänhädän uhrien katkennutta elämänkaarta. Tekstilaatta muistomerkin lähellä kertoo, että vuonna 1868 Jämsässä menetettiin 1 082 henkeä.

Paavo Keskisen suunnittelema nälkävuosien muistomerkki Jämsässä, Keski-Suomessa, valmistui vuonna 1987.

Jämsän muistomerkille laskettu seppele on päällystetty jäkälillä ja karveilla. Tein siihen pikkulusikoista ”krookuksen”, joka tässä symboloi uuden kevään ja kesän alkua ja niiden tuomaa toivoa uudesta satokaudesta.

Perho

Jämsästä jatkoimme matkaamme noin kaksisataa kilometriä pohjoiseen, Keski-Pohjanmaalle Perhoon. Perhon muistomerkki on esimerkki aikalaisten jättämästä muistokivestä. Se sijaitsee Perhon kirkonmäellä, hautausalueen yhteydessä. Luonnonkivessä on eleetön mutta paljonpuhuva kaiverrus, vuosiluku 1869 sekä risti-symboli. Kiveä ympäröi matala ketjuaita.

Käyntimme Perhon muistomerkillä huomioitiin Yle Kokkolan uutisissa

1860-luvulta oleva nälkävuosien muistomerkki löytyy Perhon kirkonmäeltä, Keski-Pohjanmaalta.

Sammaleet osin peittävät kiveen tehdyt kaiverrukset, vuosiluvun 1869 ja ristinmerkin.

Perhon muistoseppeleessä käytin jäkäliä ja lisäsin mustiksi maalatut haarukat ja veitset seppeleen mukaisesti kehäksi.

Kivijärvi

Ensimmäisen matkapäivän viimeinen kohde oli Kivijärvellä Keski-Suomessa. Kivijärven muistomerkki on helposti saavutettavissa, vaikuttavan luonnonkauniilla paikalla Hannonsalmen sillan kupeella, aivan tien 58 vierellä. Massiivinen muistomerkki onkin tehty vanhoista siltapalkeista, jotka ovat peräisin Hannonsalmen ja Matalasalmen vanhoista sillosta. Molemmat sillat on rakennettu hätätyömaina; Hannonsalmen siltaa rakennettiin vuonna 1868.

Kivijärven muistomerkin seppeleenlaskun yhteydessä tapasimme toimittaja Anne Mietalan paikallislehti Viispiikkisestä. Mietala kirjoitti seppeleenlaskustamme Kivijärven kunnan 150-vuotisjuhlavuoden merkeissä painettuun teemalehteen (Viispiikkinen, teemalehti, 28. kesäkuuta 2018). Useiden kuntien perustaminen ajoittui juuri suurten nälkävuosien aikaan. Mietala kirjoittaa artikkelissaan, että nälkävuodet kohtelivat ankarasti myös Kivijärven asukkaita. Alkukesän 1868 kuolleisuuspiikkiä todisti kesäkuun ensimmäinen sunnuntai, jolloin 39 vainajaa siunattiin hautaan.

Kivijärven muistomerkki suurten nälkävuosien muistoksi pystytettiin vuonna 1985. Aloitteen panivat toimeen Kivijärven Lions Club sekä Kivijärven kunta.

Kivijärven nälkämuistomerkki sijaitsee Hannonsalmen sillankupeessa, tien 58 vierellä.

Kivijärven muistoseppele erilaisin jäkälälin ja sammalin, haavan ja kanervan oksin päällystettynä. Mustat ruokailuvälineet muodostavat pienen kimpun seppeleen kehälle.

Lapinlahti

Muistoseppelekiertueen toisen päivän kohteet sijaitsivat Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Aloitimme päivän ajamalla 200 kilometriä Jyväskylästä Lapinlahdelle, Pohjois-Savoon.

Lapinlahden muistoseppeleen laskussa olivat mukana kunnan kulttuurikoordinaattori sekä Lapinlahti-seuran sihteeri. Kiertueemme tiiviin matka-aikataulun tähden emme voineet viipyä eri paikkakunnilla kovin pitkään, mutta oli todella ilo tavata ja keskustella paikallishistoriaa ja perintöä vaalivien ihmisten kanssa. Lapinlahti-seuran sihteeri kertoikin, että suurten nälkävuosien tapahtumia on 150-vuotismuistovuonna nostettu esiin muun muassa kouluissa. Lapinlahden muistomerkki asetettiin vuonna 1968, 100 vuotta tragedian jälkeen.

Tärkeä osa suurten nälkävuotten muistoa Lapinlahdella on Nerkoon kanavan rakentaminen. Urakka aloitettiin vuonna 1866 ja kanava otettiin liikennekäyttöön vuonna 1869. Rakentajat saivat raskaasta työstä vain vähäistä korvausta, mutta kanava maksoi useiden satojen rakentajien hengen. Näin Nerkoon kanava itsessään muodosti muistomerkin – kunnes kanava rakennettiin uudelleen 1980-luvun alussa. Savon Sanomissa muistettiin Nerkoon kanavan rakentamista vuoden 2016 lehtijutussa.

Lapinlahden muistomerkin laattaan on kaiverrettu: “Nälkävuosina 1867–1868 kuolleiden muistolle pystytti 1968 Lapinlahden seurakunta. Anna meille jokapäiväinen leipämme.”

Lapinlahden muistoseppeleessä käytin männynjuuria sekä soiden kitumäntyjen pikku käpyjä. Mustat haarukat ja veitset kiertävät seppeleen kehää.

Varpaisjärvi, Korpijärven kylä

Korpijärven kylä sijaitsee kauniissa savolaismaisemassa, noin 20 kilometrin päässä Varpaisjärven taajamasta. Korpijärven kylästä löytyy Koiraharjun kalmisto, pieni mäntymetsikköinen muistolehto mäkisen peltomaiseman keskellä. Koiraharjun hautausmaa sai alkunsa väliaikaisena hautapaikkana nälkätalven 1867–68 aikana, mutta haudat kuitenkin jäivät viimeiseksi leposijaksi niihin haudatuille noin 60 vainajalle. Hautapainaumat voi edelleen erottaa maastossa.

Koiraharjussa on eri vuosikymmeniltä kaksi muistomerkkiä. Laskimme seppeleen uudemmalle muistomerkille vuodelta 1981. Molemmissa muistomerkeissä teksti on samankaltainen. Vainajien noin-määrää selittää se, että kivipaadet on pystytetty korvaamaan paikalla aiemmin olleita puuristejä sekä kaksi puutaulua tai hautalautaa, joihon kaiverrettuna oli haudattujen nimet. Kun hautalaudat viimein korvattiin kivisellä muistomerkillä, eivät kaikki nimet enää olleet luettavissa (laudat on viety museoon Mikkeliin).

Koska Koiraharjun hautojen ei ollut tarkoitus jäädä pysyviksi, on muistomerkkien muistolause Toisesta Mooseksen kirjasta erityisen huomionarvoinen: “Riisu kengät jalastasi, sillä paikka jossa seisot on pyhä maa.”

Koiraharjun hautausmaan muistoseppeleessä yhdistin kuiviin kuusenoksiin männyn nilanauhaa.

Koiraharjun vanhempaan muistomerkkiin (vuodelta 1951) Raamatun sitaatti on merkitty vain lyhenteellä; uudemmassa kivessä lauseet on kaiverrettu kokonaan.

Nilsiä

Koiraharjun hautausmaalta palasimme Varpaisjärven taajamaan ja jatkoimme Nilsiään, jossa muistomerkki sijaitsee keskustan tuntuman vanhalla hautausmaalla. Suuren luonnonkiven tasaiselle sivulle on kiinnitetty muistolaatta, johon on valettuna teksti: “Tähän hautausmaahan siunatuille tuntemattomille erikoisesti 1860-luvulla nälkään kuolleille nilsiäläisille. V. 1868 kuoli 1253 henkeä. Kunta ja seurakunta 1968.”

Nilsiässä tapasimme paikallislehti Pitäjäläisen toimittajan, jonka kanssa keskustelimme nälkävuosien historiasta ja merkityksestä Nilsiän alueella [päivittyy myöhemmin].

Nilsiä on tunnettu myös Aholansaaressa asuneesta herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisesta. Katsoin siksi sopivaksi laskea Nilsiän muistomerkille seppeleen, johon olin sommittellut ”rukoilevat haarukat”.

Nurmes

Nilsiästä ajoimme vielä 75 kilometriä Nurmekseen, Pohjois-Karjalaan. Kiertueemme viimeinen muistomerkki sijaitsee Kirkkoharjulla, Nurmeksen sisääntuloväylän varrella. Kirkkoharjulla sijaitsee myös Nurmeksen sankarihautausmaa.

Valitsemiemme muistomerkkikohteiden joukossa Nurmeksen muistomerkki on erityinen taiteellisen laatunsa puolesta: graniittiin veistetty reliefi vuodelta 1965 on kuvanveistäjä Veikko Jalavan (1911–1981) työtä. Toinen Jalavan nälkävuosien muistolle omistettu veistos sijaitsee Heinävedellä (vuodelta 1967).

Nurmeksen muistomerkissä Maaemon syli voi hahmottaa syliään suojaamaan kumartuneen hahmon. Reliefi on suurikokoinen, arviolta kahden ja puolen metrin korkuinen veistos jalustalla. Jalustaan on kaiverrettu teksti: “V. 1866 nälkään kuolleitten muistoksi pystyttivät v. 1965 Nurmeksen seurakunta, kunta ja kauppala sekä Valtimon seurakunta ja kunta.”

Poikkeuksellisen Nurmeksen muistomerkistä tekee myös se, että sen paljastamisen yhteydessä julkaistiin myös samanniminen kirja, tekijänään Yrjö Juustila. Kirjassa on listattuna nälänhädän nurmekselaisten uhrien nimet päivämäärineen ja kuolinsyineen. Kirjan esipuheessa summataan Nurmeksessa menetetyn 1218 henkeä vuonna 1868; uhrit haudattiin merkitsemättömiin joukkohautoihin.

Muistoseppeleitä tehdessä minulle oli selvää, että halusin tehdä yhden seppeleen omistettuna nälänhädän uhrina menetetyille lapsille. Kun matkasuunnitelmaamme vahvistui vierailu Nurmeksen Maaemon syli -muistomerkille, oli ilmeistä, että ”lasten seppeleen” laskisimme juuri sinne.

Seppeleenlaskumme Nurmeksessa uutisoitiin Ylä-Karjalan 31. toukokuuta numerossa.

Maaemon syli -muistomerkki Nurmeksen Kirkkoharjulla, Veikko Jalavan veistos vuodelta 1965.

 

Lasten muistoseppeleen tein koivunoksista. Seppeleen kehälle asettelin pikkulusikoita, niiden ”pään” alle tuohityynyt ja ylivuotiset haavanlehdet peitteiksi. Virkattu villalanka kiertää seppelettä nauhana ja viittaa nälkävuosien käytäntöön teettää käsityötä ruoka-avun lunastamiseksi.

 

1860-luvun nälkävuosien muistoseppelekiertue kartalla

Kun olimme laskeneet kiertueemme kahdeksannen seppeleen myöhään iltapäivällä 22. toukokuuta, käännyimme paluumatkalle. Ajoimme ensin 275 kilometriä Nurmeksesta Jyväskylään, josta kartturinakin toiminut Andrew jatkoi kotimatkaansa pääkaupunkiseudulle. Kiertueemme kilometrimäärä kipusi lähes 1350 kilometriin. Kilometrimäärä vastaa Itämereltä Pohjois-Saksan Kielistä Välimerelle Italian Genovaan ulottuvaa matkaa.

Työ nälkävuosien muistomerkkien parissa jatkuu, sillä kirjoitamme myös artikkelin, joka käsittelee muistomerkkejä, joukkohautoja ja nälkävuosien muistamista Suomessa.

Yksityiskohtainen luettelo Suomen paikallisista nälkävuosien muistomerkeistä löytyy Andrew G. Newbyn vuoden 2017 artikkelista Finland’s “Great Hunger Years” Memorials: A Sesquicentennial Report, jota käytin myös näitä blogitekstejä kirjoittaessani lähteenä.

Yhteiskuva muistoseppele-kiertueemme päätteeksi, 22. toukokuuta 2018, Nurmes.

 

1860-luvun muistoseppeleet -aloite on pienimuotoinen ele Suomen suurten nälkävuosien muistamiseksi. Tein kahdeksan muistoseppelettä, jotka laskimme yhdessä tutkija Andrew G. Newbyn kanssa eri paikkakuntien nälkävuosien muistomerkeille. Kyseessä oli sekä omasta, henkilökohtaisesta tahdosta kunnioittaa nälkävuosien muistoa sekä samaan aikaan pyrkimyksestä kiinnittää huomiota paikallisten muistomerkkien olemassaoloon ja siihen syvään inhimilliseen kärsimykseen, jota nälkävuodet aiheuttivat lukemattomille ihmisille, perheille ja yhteisöille eri osissa Suomea. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen aloitteen taustoja ja perusteita.

Muistoseppeleitten laskemiseksi tehtyä matkaa voi seurata julkaisun toisessa osassa.

Kenen tulisi muistaa? Mitä on muistaminen? Millaisen muodon muistamiselle voisi antaa?

Nämä kysymykset nousevat esiin, kun tarkastellaan 1860-luvun nälkävuosia, nälän ja köyhyyden kokemuksia Suomessa. Nämä kysymykset ansaitsevat huomiota osakseen etenkin nyt: toukokuussa 2018 tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, että pitkään jatkuneet puutteen ja nälän vuodet alkoivat hellittää. Vuoden 1868 uusi kevät merkitsi toisaalta uuden satokauden mahdollisuutta, mutta silloin kuitenkin koettiin vielä uusi piikki kuolonuhrien määrässä.

Suuret nälkävuodet ovat löytäneet sijansa suomalaisen historiankirjoituksen aikajanalta, mutta tapahtumien tulkinnoissa on eroja. Huomiota on kiinnitetty paljon kuolonvuosien uhrien (n. 200 000 henkeä) määrään ja laskutapaan. Toisaalta on tavattu painottaa kansantaloudellista näkökulmaa ja 1870-luvulla alkanutta talouden kohenemista. Etenkin aiemmin on painotettu kansallista, ”yhteistä selviytymistä” inhimillisen haavoittuvuuden ja kärsimysten sijaan.

Kun vuonna 2018 on tullut kuluneeksi 150 vuotta siitä, että 1860-lukua piinanneet nälkävuodet alkoivat hellittää, kansallisen muistamisen kohteina ovat painottuneet 100 vuoden takaiset tapahtumat, ensin itsenäistyminen ja sitten sisällissota. On tietysti merkityksellistä muistaa näitä tapahtumia. On nähtävä myös, että muistamisessa kuitenkin on eroja. Esimerkiksi sisällissodan aikaiset joukkohaudat ovat kiinnittäneet huomiota, muun muassa todisteina väkivallan purkauksista. Sen sijaan kysymykset siitä, mistä nälkävuosien joukkohaudat todistavat, ovat vielä monin osin vastaamatta.

Muistomerkki nälkään kuolleille pystytettiin Kortesjärven kirkon vierelle syksyllä 2017.

Verrattuna eräisiin muihin maihin (Irlanti, Ukraina), joiden historiaan lukeutuu vastaavanlainen, suuri nälänhätä, on merkillepantavaa, ettei Suomen 1860-luvun nälkävuosista ole tullut kansallisen kertomuksen ydinosaa. Ylipäätään suurten nälkävuosien muisto on jäänyt paikallistasolle, sillä esimerkiksi kansallista muistomerkkiä liittyen nälänhädän tapahtumiin ei ole. Paikalliset muistomerkit kuitenkin osoittavat sen, ettei nälkävuosien muisto ole unohtunut, vaikka sille on jäänyt marginaalinen osa kansallisen muistamisen tasolla. Nämä muistomerkit ovat usein seurakuntien, kuntien tai paikallisyhdistysten aloitteesta asetettuja.

Suurten nälkävuosien muistomerkki Alajärven kirkon läheisyydessä Etelä-Pohjanmaalla.

Tutkija Andrew G. Newby on laajoissa tutkimuksissaan kartoittanut Suomesta lähes 90 paikallista  nälkävuosille omistettua muistomerkkiä eri aikakausilta. Joitakin muistomerkkejä on laadittu heti 1860-luvulla, mutta suurin osa on myöhemmiltä vuosikymmeniltä; etenkin 1960-luvulla pystytettiin useita  muistomerkkejä. Lisäksi useat muistomerkit liittyvät nälkävuosien aikaisiin joukkohautoihin ja voivat myös sijaita niiden läheisyydessä. Joukkohaudat ovat erilaisia: joissakin lepää kymmenien ihmisten, toisissa useiden satojen ihmisten jäänteet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kärsämäen muistomerkki siteeraa Sananlaskujen kirjaa. Muistokiven jalustan teksti: “Vuonna 1866–1868 nälkään kuolleiden muistoksi / Kärsämäen seurakunta”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kärsämäellä nälkävuosien muistomerkki on sijoitettu sankarihautojen läheisyyteen ja vastapäätä sotien muistoon liitettyä graniittiristiä. Nälkävuosien muistomerkkiin on kaiverrettu muistolause, joka painottaa muiston ja sen tiedostamisen tärkeyttä.

Muistamisen vastuu ja vastuullisia tapoja muistaa

On selvää, että suurten nälkävuosien muisto on osa suomalaisten kollektiivista muistia (miten se sitten ymmärretäänkin). Kyseessä on ilmeinen traumaattinen historiallinen kokemus, jonka käsittely on jäänyt lähinnä paikallisyhteisöille.

Syksyllä 2017 käymissämme keskusteluissa arvelimme Andrew’n kanssa, olisiko mahdollisesti ollut tulossa mitään kansallisen tason aloitetta 1860-luvun nälkävuosien muistamiseksi. Mietimme lisäksi, mitkä tahot olisivat voineet sopia yhteistyökumppaneiksi jonkinlaisen nälkävuosien muistamiseen liittyvän tapahtuman järjestämisessä. Esimerkistä kävi Punainen Risti, järjestö, jonka ytimessä on humanitäärinen apu. Toisaalta myös Ilmatieteen laitos tuli mieleemme, sillä olivathan juuri sääilmiöt ja ilmasto teemoja, joilla nälkävuosia selitettiin tai joihin huomiota kiinnitettiin yhteiskunnan avuntarjoamisen epäkohtien sijaan.

Mahdollisten yhteistyötahojen hahmottelussa on kyse siitä, miten suurten nälkävuosien muistoa tarjottaisiin tulkittavaksi. Kun tutkijoina olemme monia vuosia käsitelleet nälänhädän sekä siihen liittyen köyhyyden historiaa, olemme tutkimuksessa vääjämättä kohdanneet myös nälkävuosien surun, epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden. Siksi ajatus siitä, että nälkävuosien muistaminen kääntyisi esimerkiksi päivänpoliittisen retoriikan työkaluksi, tuntui sietämättömältä. Tästä syystä aloitteessamme painottui tutkimisen henkilökohtaisuus.

Väitöskirjaa työstäessäni pohdin F. R. Ankersmitin innoittamana historiantutkijan ja historian, menneisyyden tapahtumien välisiä suhteita. Historiantutkimuksen voi mieltää julkisena palveluna, jossa tutkija joutuu (tai pääsee) hyödyntämään kognitiivisten taitojensa repertuaaria. On kuitenkin niin, että historiantutkimuksessa keskustellaan merkittävästi enemmän siitä, miten ja millaisilla lähestymistavoilla historiaa kirjoitetaan, kuin niistä prosesseista, joita historiantutkija käy läpi menneisyyttä käsitellessään. Tämä heijastuu esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, kun tutkitaan aihetta, joka ei ole saanut erityisen paljon tutkimuksellista tai yleistä huomiota. Tutkija pohtii valintoja kuten mitä tutkia ja miten – mutta usein myös sitä, miten hän tutkimuksensa perustelee tai oikeuttaa: miksi juuri tähän asiaan tulisi kiinnittää huomiota ja lisätä tietoisuutta.

Tässä aloitteessa olemme tutkijoina sitä mieltä, että tutkimuksellista ja yleisön huomiota tulisi enemmän kiinnittää Suomen 1860-luvun suurten nälkävuosien tapahtumiin, siihen, miten ne haavoittivat ihmisten mieliä ja siihen, miten ne lopulta ovat heittäneet varjonsa ”suomalaiseen mentaliteettiin” tai yhteiseen muistiin, sikäli kuin sellaisista on mielekästä puhua. Ketään ei voi kuitenkaan käskeä muistamaan. Muistoseppele-aloitteessa onkin kyse enemmän siitä, että voin itse näyttää mitä nälkävuosien muisto herättää. Voin tuoda tietoni ja siihen liittyvät ajatukseni ja tunteeni yhteen ja esiin konkreettisessa muistamisen objektissa, muistoseppeleessä.

Voin itse näyttää mitä nälkävuosien muisto herättää. Voin tuoda tietoni ja siihen liittyvät ajatukseni ja tunteeni yhteen ja esiin konkreettisessa muistamisen objektissa, muistoseppeleessä.

Muistoseppele on tapa muistaa vainajia. Siihen liittyvät kiinteästi sekä materiaalisuus, seppele, että teot: seppeleen tekeminen ja sen laskeminen haudalle. Minulle oli selvää, että nälkävuosien joukkohautojen vainajille tehdyissä muistoseppeleissä halusin kiinnittää huomiota tämän muiston materiaalisuuteen, joten käytin luonnonmateriaaleja, joita nälkäiset ihmiset silloin käyttivät ravintonaan: olkea, männyn kuorta eli nilaa, jäkäliä.

Esitin Andrew’lle ideani muistoseppeleistä ja niiden laskemisesta muistomerkeille ja päätimme toteuttaa sen. Tietysti meillä kummallakin oli keväällä 2018 paljon muutakin tekemistä, ja siksikin katsoin helpommaksi olla hakematta aloitteellemme mitään apurahoja, joiden haku kuitenkin vain veisi vielä enemmän aikaa itse toteutukselta. Niinpä rohkaisin itseäni sananparrella, joka on tutumpi jumppatrikoomainoksista, mutta jonka voisi useammin omia muihin asiayhteyksiin: Just do it.

Keittiö muuttui studioksi, kuinkas muuten.

Muistoseppeleitten materiaaleista ja valmistamisesta

Muistoseppeleitten materiaalivalinnat ovat suora viittaus 1860-luvun nälkähistoriaan. Pettuleipä symboloi vahvasti Suomessa katovuosina yleisesti ja etenkin 1860-luvun nälänhädässä koettua elämisen niukkuutta. Viljan puutteessa korvikeleipään sekoitettiin pettua eli petäjäistä eli jauhettua männyn kuorikerrosta (nilaa) sekä olkisilppua. Kansan keskuuteen yritettiin levittää tietoa jäkälien käytöstä hätäravintona, osin puiden säästämiseksikin, mutta suositus ei juurikaan ottanut jalkautuakseen.

Kuolon vuoden 1867–68 aikana myös vilja-apua jaettiin nälänhätää kärsiville alueille. Tämä ruoka-apu oli kuitenkin ehdollista. Tuollon senaatissa valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä toiminut J. V. Snellman korosti, että ihmisten olisi tehtävä työtä hätäapua vastaan. Snellman piti tässä suhteessa ihanteellisena kotiteollisuutta, kodin piirissä tehtävää käsityötä. Tätä käytäntöä sovellettiin köyhäinhuoneissa, ”fatituvissa” (fattighus), joita perustettiin monin paikoin. Näissä ehdollisesta käsityöstä kävi olkisilpun tekeminen hätäleipää varten, mutta ruumisarkkujen teettäminen oli myös suosiossa. Senaatissa Snellman vastusti hätätyömaiden käyttöä nälänhädän hoidossa, mutta useita teitä, siltoja, kanavia ja etenkin Riihimäen–Pietarin rautatietä rakennettiin 1860-luvulla hätätyömaina. Hätätyömailla kuolleisuus oli korkeaa; Riihimäen–Pietarin rataa nimitettiinkin ”luuradaksi”. Kuten köyhäintalojen käsityötä myös hätätyömaiden mainetta synkistivät vielä tapaukset, joissa hädänalaisia suoranaisesti nöyryytettiin tai kiristettiin ruoalla.

Materiaalisuus – ja sen puute –  ovat avainroolissa nälkävuosien muistamisessa. Tämä näkyy myös muistomerkeissä, jotka usein ovat koruttomia luonnonkiviä tai viittauksia leipään tai viljaan: katkennut tähkäpää toistuu aiheena monissa muistomerkeissä. Hätätyömaiden materiaalit, ratakiskot ja siltapaadet, ovat myös nähtävissä muistomerkeissä.

Luonnonmateriaalien ja mustaksi maalattujen ruokailuvälineiden symbolinen käyttö muistoseppeleissä ovat minun valintani tehdä 1860-luvun suurten nälkävuosien muistoa näkyväksi.

Keväällä 2018 luonto tuntui osoittavan osanottonsa 150 vuoden takaisille olosuhteille paljon ilmeisemmin kuin muut tahot, joilta myötätuntoa olisi voinut odottaa. Lumi ja jää peittivät paksuina kerroksina metsiä ja peltoja pitkälle kevääseen. Se vaikutti myös seppelemateriaalien keräämiseen, jonka aloitinkin suosiolla suksien päältä. Myös edellinen syksy oli ollut sadonkorjuun kannalta vaikea, tosin ei hallaöiden vaan jatkuvan sateen vuoksi. Satomenetykset eivät kuitenkaan millään olennaisella tavalla olleet näkyneet mediassa saati ravinnonsaannissa. Minä pääsin hakemaan syyspellolle märkyyden vuoksi jääneitä olkia, joita käytin seppeleiden pohjamateriaalina. Muita luonnosta (harkitusti sekä kasvavia puita ja varpuja vahingoittamatta) keräämiäni materiaaleja olivat erilaiset karveet, jäkälät, sammalet ja naavat; männyn, kuusen, koivun, haavan ja kanervan oksat, männyn juuret ja kuori, haavan ylivuotiset lehdet sekä männyn ja lepän kävyt.

Vaikka muistoseppeleitten valmistaminen sujui kirjontaprojekteihini verrattuna ripeästi, aikaa niiden tekemiseen kului silti paljon. Kahdeksan muistoseppelettä oli määrä, jonka kohtuudella ehdin tätä aloitetta varten tehdä. Vaikka kysymys oli ennen kaikkea resursseista, toiveeni on myös, että muistoseppeleet-aloite kannustaisi esimerkiksi paikallisia kulttuuriyhdistyksiä kiinnittämään huomiota toiminta-alueensa nälkävuosien muistomerkkeihin ja siten alueensa historiaan ja sen merkityksellisiin paikkoihin; muistoseppeeleen tekeminen ja laskeminen tarjoa yhden tavan muistaa. Tekemäni muistoseppeleet tulevat esille tälle sivustolle virtuaalisena näyttelynä.

Tule kulkemaan mukanamme muistoseppeleitten laskemisen matkalla osassa 2: Matka

 

 

With the 1860s Memorial Wreaths initiative, a small-scale, personal intervention by me and researcher Andrew G. Newby, we toured across Finland to place eight memorial wreaths at different local memorials dedicated to the memory of the Great Hunger Years of 1860s. While this initiative served as a personal commemorative action we also wanted to bring attention to the local memorials and to the immense suffering which was endured by so many individuals, families and communities in many different parts of Finland. This second part takes you to this tour through pictures.

For Part 1: The Argument, click here.

For the list of images of the wreaths, click here.

1860s Memorial Wreaths Tour: 21 – 22 May 2018

With the wreaths ready and packed,  it was time to deliver them. The locations were selected so that we would leave wreaths at a sample of memorials in southern, western, central and eastern parts of Finland. To cover the eight memorials selected to our tour, we scheduled the route for two days, starting from Lahti, Southern Finland, and ending in Nurmes, North Karelia. Each wreath was left with a card shortly explaining the initiative.

Lahti

After the early morning start, driving from Jyväskylä to Lahti, the Memorial Wreaths tour started at the Railway Builders’ Graveyard. The mass grave area is surrounded by a fence made of rail tracks and it holds a memorial, on which it reads: “During the 1867–1868 Great Hunger Years, were buried in this place railway builders who died of hunger and disease from Hollola parish, the villages of Lahti and Järvenpää, and from other places. Monument erected by Lahti Parish, 1953.” The initiative to put a memorial on this mass grave was taken by Lahti-Seura (‘Lahti Society’) in 1950. The area was previously in the possession of the Railway Board, but it was handed over to the Lahti congregation. The memorial was the erected in accordance with this transfer.

Railway Builders’ Memorial in Lahti.

The memorial wreath at Railway Builders’ Memorial, Lahti, I made using dried-out heather twigs, pine bark and cones; “ribbon” around the wreath is dried pine phloem.

Building railway, roads, bridges and canals created emergency work sites that employed thousands of those who had been struck by the hunger years. In poor working conditions many of the workers died. Indeed, the railway from Riihimäki toward St. Petersburg was known as the ‘Skeleton Track’ (Luurata) as it was said that bodies were buried even in railway embankments.

Driving to north from Lahti we stopped in Asikkala to see the “Hard Times Memorial” dedicated to the “work of the past generations” listing events from the Great Northern War (1713–21) to the Winter War and the Continuation War (1939–45). In addition to these, the memorial lists the building of the local Vääksy Canal (1868–71), the Great Hunger Years (1867–68) and “the phases in achieving independence” (1917–18). Here, it is of interest that the 1860s hunger years are listed along with wars and the building of the canal. How come? Was languishing in hunger an achievement comparable to building means of transportation or fighting a war? Against what or whom, then?

The Asikkala “Hard Times Memorial”

Jämsä

Situating famine memorials close to war memorials is not exceptional. In Jämsä, Central Finland, location for the second wreath, the memorial is situated at the ‘Muistojen hautausmaa’ (Graveyard of Memories) next to Jämsä church. The area also holds memorials to the Civil War (1918) and to the Winter and Continuation Wars. The Jämsä memorial is made of black granite following the design by Paavo Keskinen and it was revealed in 1987. The three coarse boulders are meant to symbolise the broken life cycle of the famine casualties. According to the text panel next to the memorial, 1,082 people from Jämsä area were lost (in 1868).

Hunger Years Memorial in Jämsä, Central Finland was designed by Paavo Keskinen and revealed in 1987.

Lichen covered memorial wreath at the Jämsä memorial included “a crocus” made of spoons, here, a symbol of new spring and summer.

Perho

After laying the wreath in Jämsä, we continued driving some 200 km north to Perho, Central Ostrobothnia. Here, the memorial is found on the Perho church hill and it offers an example of a contemporary memorial from the 1860s, a plain stone with the number “1869” and a cross symbol engraved on it. The stone is framed with a low chain fence that distinguishes it from gravestones surrounding it.

Our wreath laying tour in Perho was noticed by YLE News (YLE Kokkola)

Contemporary famine memorial from the 1860s can be found at Perho church, Central Ostrobothnia.

Moss slowly covers the original engraving, the number 1869 and the cross symbol.

Memorial wreath in Perho is covered with lichen and with bent forks and knives in circle.

Kivijärvi

The last memorial of the first tour day was at Kivijärvi, Central Finland. The memorial is easy to access and located by the enormously beautiful natural strait, Hannonsalmi. Massive in size, the memorial is built of stone slabs from the previous Hannonsalmi and Matalasalmi bridges that were constructed as relief work; Hannonsalmi construction was active exactly in 1868.

Laying the wreath at Kivijärvi, we met editor Anne Mietala from the local paper Viispiikkinen and she wrote about our visit for the special issue dedicated to the 150th anniversary of Kivijärvi municipality (Viispiikkinen, 28 June 2018). A large number of Finnish municipalities were founded at the time of the Great Hunger Years; Kivijärvi counts among these. As Mietala writes in her article, famine hit also this new municipality hard. The mortality peak that preceded the new harvest season was witnessed when on one day, 7 June 1868, 39 bodies were interred.

Kivijärvi famine memorial was erected in 1985 by Lions Club Kivijärvi and Kivijärvi Municipality.

Kivijärvi ‘Hunger Years Memorial’ is located at Hannonsalmi by road 58.

Kivijärvi memorial wreath with lichens, mosses, aspen and heather twigs, pine bark and black cutlery.

Lapinlahti

On the second day, we headed to memorial locations in North Savonia and North Karelia, areas Eastern Finland. We started the day with a 200 km drive from Jyväskylä (Central Finland) to Lapinlahti (North Savonia).

Here, we were delighted to meet the municipality culture coordinator and the secretary of the local culture association, Lapinlahti-Seura. Although we could not spend too much time at any of these sites on our tour, we were grateful to feel so warmly welcomed to visit and meet people dedicated to keep and watch local history and heritage. As the secretary of Lapinlahti-Seura pointed out, the memory of the Great Hunger Years was brought up in e.g. local schools on the sesquicentenary. Lapinlahti memorial, situated near the war graveyard, had been placed on the centenary, in 1968.

An important part of the Great Hunger Years’ history in Lapinlahti, is the construction of the Nerkoo Canal, a project that was started in 1866 and opened a route for transportation in 1869. The harsh work paid very little to workers and cost the life of hundreds. In a way, then, the Nerkoo Canal created a memorial in itself – at least until the canal was rebuild for increased transportation needs in early 1980s. In 2016, Savon Sanomat featured an article about the history of this canal construction.

 

Lapinlahti famine memorial. Text on the plaque reads: “Erected in memory of those who died during the Hunger Years of 1867–68 by Lapinlahti Parish. Give us our daily bread.”

In Lapinlahti memorial wreath I used pine roots and small pine cones (of swamp pine) with black forks and knives in circle.

Varpaisjärvi, Korpijärvi village

In the middle of beautiful Savonian country landscape in the Korpijärvi village, 20 km from Varpaisjärvi town, lies the ‘Koiraharjun kalmisto’ (graveyard), a small grove surrounded by fields. This graveyard was established ad hoc in 1867–68, when casualties of the famine needed to be buried. Intended only to be a temporary grave, it nevertheless became the final resting place for the ca. 60 persons buried here. The hollows dug in the ground can still be discerned.

There are two memorials from different decades in this graveyard. We laid the memorial wreath at the newer memorial, a polished granite stone from 2012. In the memorial there is engraved a descriptive text: “Buried here are approximately 60 people, who died during the Great Hunger Years 1867–68.” It appears that the approximate number refers to the earlier grave markers, preceding the stone memorials, wooden crosses and, following the old Finnish custom, two grave planks with the names of the persons who had been buried here carved in, but, worn by weather, the text was later hardly readable and the planks were taken to museum.

Considering that the place was not initially consecrated for its purpose, it is also poignant that the Biblical line chosen for the memorial is from Exodus 3:5 (in Finnish The Second Book of Moses): “Take off your sandals, for the place where you are standing is holy ground.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

In the memorial wreath at Koiraharju graveyard I combined dried-out spruce twigs and pine phloem “ribbon” with lichen and cutlery.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

The older stone memorial at Koiraharju graveyard. Here, the Biblical line is marked as short reference whereas in the newer memorial the text part is engraved in full length.

Nilsiä

Back from Korpinen, we drove through Varpaisjärvi town centre and then some 30 km to Nilsiä. Here, the famine memorial is located at the Old Churchyard in the town centre. A natural stone boulder with a plaque, the memorial was inaugurated on the centenary of the Great Hunger Years in 1968. The text on the plaque reads: “To the blessed unknown inhabitants of Nilsiä in this graveyard, particularly to those who died of hunger in 1860s. 1253 souls perished in 1868. Municipality and Parish, 1968.”

In Nilsiä, we also had the chance to meet an editor from the local paper Pitäjäläinen [update to follow].

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Among other things, Nilsiä is known for the island Aholansaari, where the well-known leader of the religious movement ‘the Awakening’ (herännäisyys, körttiläisyys) Paavo Ruotsalainen lived. I therefore saw it suitable to lay here the memorial wreath with the “praying forks”.

Nurmes

The last destination of our two-day tour was Nurmes in North Karelia, where we arrived after a 75 km drive from Nilsiä. The famine memorial in Nurmes is located on Kirkkoharju, a ridge bordering the entrance way to the town centre, where also Nurmes war graveyard can be found.

In our sample of local famine memorials the memorial in Nurmes is distinctive with its artistic nuance. A relief by sculptor Veikko Jalava (1911–1981), the memorial appears to depict a person bending over to cover its lap; the title of the sculpture, The Lap of Mother Earth (Maaemon syli), allows to interpret the image. Also the famine memorial in Heinävesi, inaugurated in 1967, is a work by Jalava. The sculpture in Nurmes is relatively large, ca. 2,5 meters in height, standing on a plinth. The title of the work is engraved in the plinth, along with the descriptive text: “In the memory of those who died of hunger in 1866, [this memorial] was erected in 1965 by Nurmes Parish, Municipality and Town and Valtimo Parish and Municipality.”

Of special interest is that concertedly with the inauguration of the memorial there was published a book that listed names of those lost to famine, detailing the date and the cause of death. The foreword to the book tells that 1,218 people from Nurmes parish were lost in 1868 and that they were buried in unmarked mass graves.

In the making process of the wreaths it was clear to me that I wanted to dedicate one of the wreaths especially to the children lost to famine. Learning about the memorial in Nurmes, The Lap of Mother Earth, it was apparent that this was perfect place for the “children’s wreath”.

Our wreath laying visit at Nurmes famine memorial was reported in the local paper Ylä-Karjala (31 May 2018).

Famine memorial in Nurmes, North Karelia, “The Lap of Mother Earth”, a sculpture by Veikko Jalava from 1965.

The memorial wreath to the lost children, I made of birch twigs. Small spoons are laid on birch bark and covered with dried-out aspen leaves. Crocheted ribbon around the wreath refers to the practice of diverse craft work that was required in return for food aid.

 

1860s Memorial Wreaths Tour Map

After laying the last wreath, late in the afternoon of 22 May, we headed back home, first driving 275 km from Nurmes to Jyväskylä, from where my tour companion and co-driver then continued southwards to the Capital Region. The tour drive alone grew into near 1350 km. For comparison, that would stretch from Kiel, Germany to Genoa, Italy, from the Baltic Sea coast to the Mediterranean coast.

The work on studying the commemoration of the Great Hunger Years continues as an article discussing the local famine memorials, the mass graves and the remembering of the Great Hunger Years in Finland is coming up later.

For a detailed list of local famine memorials in Finland, see the article ‘Finland’s “Great Hunger Years” Memorials: A Sesquicentennial Report’ by Andrew G. Newby (2017), also used as source in writing this text.

Thank you for reading!

At the end of our 1860s Memorial Wreath Tour, 22 May 2018, Nurmes.